Edellisen postaukseni
(http://opiskelunuudetkujeet.blogspot.fi/2017/02/oppimisen-sosiaalisella-vyohykkeella.html)
tiimoilta jäin pohtimaan leikin, oppimisen ja sosiaalisen oppimisympäristön yhtälöä.
Voisiko leikin ajatella yhdeksi oppimisympäristöksi?
Mannerheimin lastensuojeluliiton nettisivujen (http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lasten_leikit/leikin_merkitys_lapselle/) mukaan leikki on lapsen paras tapa oppia. Leikkiessä lapsi oppii luonnollisesti ja omassa tahdissaan. Oppimisen tapana leikki on mahtava, voidaanhan leikkiä ohjaamalla kannustaa lasta myös tiettyjen oppisisältöjen pariin, esim. kauppaleikissä numerot, määrät ja ruokien nimet, ja silti pitää oppiminen lapsesta lähtevänä.
Uudessa valtakunnallisessa vasussa (http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf, 31) oppimisympäristöistä sanotaan: "Niiden tulee tukea lasten luontaista uteliaisuutta ja oppimisen halua sekä ohjata leikkiin, fyysiseen aktiivisuuteen, tutkimiseen sekä taiteelliseen ilmaisuun ja kokemiseen." Lisäksi "lasten ideat, leikit ja heidän tekemänsä työt näkyvät oppimisympäristöissä" (vasu 2016, 31). Leikkiä ei uudessa vasussa yhdistetä oppimisympäristöpuheeseen juurikaan, lukuunottamatta sen arvoa välineenä oppimiseen. Oppimisympäristöt tuntuvat muutenkin hahmottuvan vasussa irralliseksi, akateemiseksi osaksi varhaiskasvatusta. Joksikin mkä kuuluu opetukseen ja oppimiseen, mutta on helposti irrotettavissa lapsista ja heidän toiminnastaan. Ihan kuin kyse olisi jostain hyvin konkreettisesta: lapsi voidaan laittaa oppimisympäristöön. Oppiminen mielensisäisenä, omakohtaisena prosessina antaisi kuitenkin kenties olettaa parhaan oppimisympäristön olevan vuorovaikutuksellinen, monipuolinen, helposti siirrettävä ja omakohtaisuudessaan mielekäs, eikö totta? Mitäpä muuta leikki siis olisi kuin oppimisympäristö!
Leikin määritteleminen oppimisympäristöksi teoreettisesti onkin pulmallisempi juttu. Leikki näkyy useimmiten hyvin fyysisesti, kuuluu äänellisesti ja tuntuu muutenkin kovin konkreettisesti. Se, mitä leikillä oppimisympäristönä tarkoitan, ei ole kuitenkaan liioin nähtävää tai kuultavaa. Ehkä se onkin oikeammin mielikuvitus, se oppimisympäristö. Sillä siellähän leikeissä liikutaan...
Anyway, mennäksemme virallisempiin määritelmäyrityksiin:
Manninen (2007, 15; Mannisen & Pesosen 1997 mukaan) määrittelee oppimisympäristön "paikaksi, tilaksi, yhteisöksi tai toimintakäytännöksi, jonka tarkoitus on edistää oppimista". Samoin Manninen (2007, 69) hyväksyy yhteistoiminnallisen oppimisen ja yhteisöllisen oppimisen sosiaalisen oppimisympäristön ilmentymiksi ja toteaa niistä: "Yhteistoiminnallisuudessa jäsenten tulee olla positiivisesti riippuvaisia toisistaan" ja
"Se on myös hyväksyntää, tiedon vaihtoa, molemminpuolista apua, korkeaa sisäistä suoritusmotivaatiota ja korkeaa emotionaalista osallistumista oppimiseen".
Eikö kuulosta leikin kuvauksilta, jos sillä korvalla kuuntelee?
Leikkiä on kenties hankala paikantaa oppimisympäristöjen kentällä, näkyyhän siinä sekä fyysinen, sosiaalinen että teknologinen oppimisympäristö. Leikki voi olla laaja oppimisympäristöjen yhdistäjä, monipuolinen oppimisenareena tai yksi oppimisen välineistä, joita näissä ympäristöissä käytetään, ihan näkökulmasta riippuen. Mannisen (2007, 38) esittelemästä oppimisympäristöluokituksesta leikki vastaa lienee selkeimmin sosiaalista ja psykologista näkökulmaa eli oppimista vuorovaikutuksena. Mutta minun nähdäkseni leikki on muutakin: se on vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä mutta samalla mielikuvituksessa syntyvää ja omaehtoista, omiin tarpeisiin vastaavaa. Leikki ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan eikä ihmisiin. Sama leikki voi jatkua päivästä, paikasta ja seurasta toiseen. Leikki on jokaisen lapsen oma oppimisympäristö!
(http://opiskelunuudetkujeet.blogspot.fi/2017/02/oppimisen-sosiaalisella-vyohykkeella.html)
tiimoilta jäin pohtimaan leikin, oppimisen ja sosiaalisen oppimisympäristön yhtälöä.
Voisiko leikin ajatella yhdeksi oppimisympäristöksi?
Mannerheimin lastensuojeluliiton nettisivujen (http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lasten_leikit/leikin_merkitys_lapselle/) mukaan leikki on lapsen paras tapa oppia. Leikkiessä lapsi oppii luonnollisesti ja omassa tahdissaan. Oppimisen tapana leikki on mahtava, voidaanhan leikkiä ohjaamalla kannustaa lasta myös tiettyjen oppisisältöjen pariin, esim. kauppaleikissä numerot, määrät ja ruokien nimet, ja silti pitää oppiminen lapsesta lähtevänä.
Uudessa valtakunnallisessa vasussa (http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf, 31) oppimisympäristöistä sanotaan: "Niiden tulee tukea lasten luontaista uteliaisuutta ja oppimisen halua sekä ohjata leikkiin, fyysiseen aktiivisuuteen, tutkimiseen sekä taiteelliseen ilmaisuun ja kokemiseen." Lisäksi "lasten ideat, leikit ja heidän tekemänsä työt näkyvät oppimisympäristöissä" (vasu 2016, 31). Leikkiä ei uudessa vasussa yhdistetä oppimisympäristöpuheeseen juurikaan, lukuunottamatta sen arvoa välineenä oppimiseen. Oppimisympäristöt tuntuvat muutenkin hahmottuvan vasussa irralliseksi, akateemiseksi osaksi varhaiskasvatusta. Joksikin mkä kuuluu opetukseen ja oppimiseen, mutta on helposti irrotettavissa lapsista ja heidän toiminnastaan. Ihan kuin kyse olisi jostain hyvin konkreettisesta: lapsi voidaan laittaa oppimisympäristöön. Oppiminen mielensisäisenä, omakohtaisena prosessina antaisi kuitenkin kenties olettaa parhaan oppimisympäristön olevan vuorovaikutuksellinen, monipuolinen, helposti siirrettävä ja omakohtaisuudessaan mielekäs, eikö totta? Mitäpä muuta leikki siis olisi kuin oppimisympäristö!
 |
| (Kuva sivulta http://www.imgrum.org/media/1384646690321365266_3418098012) |
Anyway, mennäksemme virallisempiin määritelmäyrityksiin:
Manninen (2007, 15; Mannisen & Pesosen 1997 mukaan) määrittelee oppimisympäristön "paikaksi, tilaksi, yhteisöksi tai toimintakäytännöksi, jonka tarkoitus on edistää oppimista". Samoin Manninen (2007, 69) hyväksyy yhteistoiminnallisen oppimisen ja yhteisöllisen oppimisen sosiaalisen oppimisympäristön ilmentymiksi ja toteaa niistä: "Yhteistoiminnallisuudessa jäsenten tulee olla positiivisesti riippuvaisia toisistaan" ja
"Se on myös hyväksyntää, tiedon vaihtoa, molemminpuolista apua, korkeaa sisäistä suoritusmotivaatiota ja korkeaa emotionaalista osallistumista oppimiseen".
Eikö kuulosta leikin kuvauksilta, jos sillä korvalla kuuntelee?
Leikkiä on kenties hankala paikantaa oppimisympäristöjen kentällä, näkyyhän siinä sekä fyysinen, sosiaalinen että teknologinen oppimisympäristö. Leikki voi olla laaja oppimisympäristöjen yhdistäjä, monipuolinen oppimisenareena tai yksi oppimisen välineistä, joita näissä ympäristöissä käytetään, ihan näkökulmasta riippuen. Mannisen (2007, 38) esittelemästä oppimisympäristöluokituksesta leikki vastaa lienee selkeimmin sosiaalista ja psykologista näkökulmaa eli oppimista vuorovaikutuksena. Mutta minun nähdäkseni leikki on muutakin: se on vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä mutta samalla mielikuvituksessa syntyvää ja omaehtoista, omiin tarpeisiin vastaavaa. Leikki ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan eikä ihmisiin. Sama leikki voi jatkua päivästä, paikasta ja seurasta toiseen. Leikki on jokaisen lapsen oma oppimisympäristö!
 |
| (Kuva sivulta http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/mielikuvitus-rajana) |
Mielestäni leikin näkeminen omana oppimisympäristönään on aivan loistava ajatus! Lapsi tulkitsee maailmaa usein leikin kautta. Mietinkin, voisiko leikin nähdä myös oppimisympäristöjen yläkäsitteenä, kun tarkastellaan lapsen maailmaa? Ikään kuin leikin sisään sijoittuisivat muut oppimisympäristöt, jotka ainakin jollakin tavalla sivuavat leikkiä? Tai jos oppimisympäristöt ovat päällekäisiä, niin leikki olisi se, joka yhdistäisi useaa ympäristöä? Tässä voisi olla tutkimuksen aihetta jollekin, joka haluaa aiheeseen tarttua! :)
VastaaPoistaErittäin mielenkiintoinen aihe! Innostun aina, kun aletaan puhua leikistä, mielikuvituksesta, luovuudesta ja oppimisesta! �� Olen samaa mieltä, leikki on yksi varhaiskasvatuksen tärkeimmistä ja keskeisimmistä oppimisympäristöistä. Tulkitsen uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden oppimisympäristönäkemystä siten, että leikin mahdollistuminen ja sen edistäminen on yhtenä kriteerinä hyvälle varhaiskasvatuksen oppimisympäristölle. Leikin ajatellaan kuuluvan osaksi kaikkia varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjä. Ja näinhän sen itsestäänselvästi soisi olevankin: päiväkoti ilman leikkiä olisi varsin surkea ympäristö lapsille.
VastaaPoistaKuten kirjoitatkin, leikki on oppimisympäristönä moniuloitteinen ja kokonaisvaltainen. Siinä yhdistyy formaali ja informaali oppiminen, konkreettinen fyysinen ympäristö leikkivälineineen ja tarvikkeineen, mutta myös abstraktit kuvittelu, luovuus ja vuorovaikutus – lapsen tapa jäsentää kokemaansa. Ajattelen, että leikki on oppimisympäristönäkökulmasta sekä opetusmenetelmä että oppimisprosessi, kontrolloitu ja kontrolloimaton, syy ja seuraus. Se voi olla sosiaalista ja vuorovaikutteista, mutta myös vahvasti henkilökohtainen kokemus. Lainaan tässä kohtaa kirjoitustasi, koska tämä on mielestäni hyvin sanottu: “Mutta minun nähdäkseni leikki on muutakin: se on vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä mutta samalla mielikuvituksessa syntyvää ja omaehtoista, omiin tarpeisiin vastaavaa.”
Leikkiä on monenlaista: pedagogisia tavoitteita sisältävä ohjattu kauppa- tai kotileikki on oppimisympäristönä erilainen kuin lasten omaehtoinen, mielikuvitusmaailmaan sukeltava vauhdikas roolileikki, lapsen omasta, reflektiivisestä yksinleikistä puhumattakaan. Parhaimmillaan leikki on lasta itsessään monin tavoin palkitsevaa – jokainen lasten kanssa tekemissä ollut tunnistaa mielikuvan posket punaisena hehkuvasta lapsesta, täydellisesti uppoutuneena leikin maailmaan. Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen tavoitteena on mielestäni paitsi tuoda eri tavoin sisältöä lasten leikkeihin, myös mahdollistaa edellämainitut leikin “flow-tilat”, jolloin leikki on mitä täydellisin oppimisympäristö!
Venla, hieno kirjoitus! Ja hieno oivallus! Leikki jos mikä, on todellinen oppimisympäristö lapselle. Itselleni ajatus on hyvin ajankohtainen kun seuraan oman lapseni leikkejä varsin läheltä päivittäin. Leikissä lapsi käsittelee myös kaikilta muilta elämän alueilta - vuorovaikutuksesta, kirjoista, tarinoista, videoista - oppimiaan asioita. 3-vuotias poikani esimerkiksi tuo omiin junaleikkeihinsä elementtejä, joita hän on oppinut valtavaa junien/rautateiden historiaa esittelevästä junakirjastaan, tai mitä me vanhemmat ja kaverit olemme junista hänelle kertoneet. Leikissä hän sitten ajelee esimerkiksi luotijunilla Japaniin tai ajaa "vanhanaikaisella" veturilla "ihan sikanopeesti" jne. Eilen viedessäni häntä nukkumaan, viimeisinä sanoina ennen nukahtamistaan hän kuiskaili itsekseen "kuuskyt kilsaa tunnissa..." krööhpyyh. Eli leikkimaailmoissa, mielikuvituksessa, päivällä seikkailevia asioita käsitellään vielä unen rajamailla (ja unissa: poikani on nyt junainnostuksen ollessa huipussaan (?) nähnyt paljon myös juna-aiheisia unia) Eli pointti oli, että leikki ei ole mikään irrallinen asia lapsen elämässä vaan oikeastaan kaikki, mitä lapsen elämässä tapahtuu, ilmenee myös leikeissä. Leikki on lapsen kokonaisvaltainen oppimisympäristö, ehkä paremminkin elinympäristö, jossa tapahtuu jatkuvaa oppimista.
VastaaPoistaVanha sananlasku hiipii mieleen: leikki on lapsen työtä. Niinpä, erotuksena vain se, että kaikki aikuiset ei ehkä nauti omasta työstään yhtä paljon kuin lapsi leikistään. Siinä missä aikuiset istuvat tietokoneelle töihinsä uppoutuneena, tekee lapsi samaa leikkinsä äärellä - antaa mielikuvituksensa laukata, leikin viedä mennessään. Ja siinä jos missä koko ympäröivä maailma unohtuu. Meidän aikuisten kohdalla lähin vastaava ilmiö voisi kai olla ns. työn imu, tietynlainen "flow-tila", jolloin kaikki tuntuu sujuvan ja ajantaju unohtuu.