keskiviikko 8. helmikuuta 2017

MOOC

Avoimien oppimisympäristöjen luennolla esiteltiin MOOC-kursseja. Aihe oli minulle ennestään tuttu, sillä olin kuullut niistä jonkin verran, ja jopa aloittanutkin yhden -sitä kuitenkaan koskaan loppuunsaattamatta.


Minulla siis oli jo alkujaan jokin käsitys siitä, kuinka paljon oma-aloitteisuutta MOOC-kurssien suorittaminen vaatii. Olin myös törmännyt MOOCin kaltaisiin kursseihin yliopisto-opintojeni aikana, nimittäin itsenäisiin Moodle-kursseihin. Huomasin hyvin nopeasti, että molemmissa on sama konsepti: Kurssin materiaalit, suoritusohjeet ja mahdollinen deadline on asetettu tarjolle ja opiskelijan tehtävä on tutustua, suunnitella ja käydä töihin. Loppu onkin vain itsestä kiinni kilahtavatko opintopisteet rekisteriin vai eivät. Helppoa? Riippuu varmaankin ihmisestä.




Olinkin iloisesti yllättynyt, kun vastaan tuli tutkimuksia, joissa selvitettiin miksi ihmiset keskeyttävät MOOC-kursseja. Kävi ilmi, että vain pieni osa kurssille ilmoittautuneista suorittaa kurssin loppuun.


Mielestäni ajatus kurssien taustalla on hieno. Kaikille annetaan mahdollisuus osallistua ja oppia uutta ajasta ja paikasta riippumatta. On myös mahtavaa, että joidenkin yliopistojen tarjontaa pääsee kurkistamaan osallistumalla MOOC-kurssille ja parhaassa tapauksessa kurssin suorittaminen voi avata ovet jopa tutkinto-opiskelijaksi.


Tuntuu kuitenkin siltä, että MOOC-kurssit vaatinevat vielä kehittämistä, jotta niistä saadaan mahdollisimman irti.



Svärd, P. 20.01.2017 MOOC Luento Tampereen yliopistossa.


El Said, G. 2016. Understanding how learners use massive open online courses and why they drop out: thematic analysis of on interview study in a developing country. Journal Of Educational Computing Research


Green, J. ym. 2015. Predictors of Retention and Achievement in a Massive Open Online Course. American Educational Research Journal.
http://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.3102/0002831215584621

2 kommenttia:

  1. Linkin takaa löytyvässä Greenin ym. (2015) tutkimuksessa tuli esiin mielestäni mielenkiintoisia pointteja MOOC -opiskelusta. Juuri se, mitä Tuovi kuvailitkin - materiaalit, suoritusohjeet ja ehkä deadline ovat annettuina ja loppu on opiskelijasta itsestään kiinni - tekee opiskelusta haasteellista ja edellyttää vahvaa itseohjautuvuutta ja motivaatiota kurssin loppuun saattamiseksi. Green ym. toteavatkin, että mikäli MOOC-opiskelusta halutaan todellinen vaihtoehto kaikille avoimelle, edulliselle opiskelulle, täytyisi kurssien oppimisympäristöjä kehittää tukemaan ja edistämään opiskelijoiden sitoutumista.

    VastaaPoista
  2. Ryhmän 22 kommentti:
    Kasso1 mooc luennon innoittamana kaksi meidän ryhmäläistä aloitti Harvardin yliopiston mooc kurssin suorittamisen. Kurrsi on nimeltään Family Engagement in Education. Kurssi valikoitui monien mielenkiintoisten kurssien joukosta sattumalta. Käytimme avainsanana haussa, early childhood education. Kurssi on sisältänyt luettavia tekstejä, videoklippejä asiantuntijahaastatteluista, monivalintakysymyksiä ja avointa kommentointia. Tekstit ovat olleet helppolukuisia ja videoiden haastattelut helposti ymmärrettäviä. Olemme jopa löytäneet lähteitä omaan esseeseen.
    On helppo yhtyä blogissanne esittämiinne huomioihin. Mooc kurssien ajatus on hieno. Kurssit ovat avoimia ja kaikkien on niille mahdollista osallistu. Kynnys on matalalla, mutta sitoutuminen ja loppuun suorittaminen on haaste. On mielenkiintoista miten kursseja kehitetään niin, että opiskelijat suorittaisivat ne loppuun. Harvardin kurssin suorittaminen on ilmaista jos ei halua suorituksesta todistusta. Todistus maksaa 70 dollaria. Monilla mooc kursseilla tuntuu olevan sama periaate.
    Mooc kurssien haaste onkin sitoutuminen, loppuun suorittaminen ja kuinka niitä voi hyödyntää omissa opinnoissa. Toivottavasti piakkoin näitä kursseja olisi mahdollista käyttää osana omia opintoja.

    VastaaPoista